keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Pennut viikon vanhat

Pennut täyttää tänään 1 viikon ja ovat kasvaneet melkoisella vauhdilla. Vauhtia löytyy myös muuhunkin kuin kasvamiseen, sillä pari on varsin kovia ryömijöitä jo :D Joko aika kultaa muistot tai sitten nämä pennut on tässä vaiheessa tähän astisista hiljaisimmat, saatan toki kuvitellakin ja muistella omiani..

Sunny on tunnollinen ja tarkka äiti, pikkuhiljaa sekin alkaa tunnistaa eri äänet - milloin on syytä mennä pentujen luokse vauhdilla ja milloin voi luoda katseen ihmistä kohti "hoida homma" (=käy siirtämässä eksynyt ipana toisten luokse). Välillä mamma nukkuu niin sikeästi sängyn alla kuorsaten, ettei aina edes kuule ekoja huutoja laatikosta :D

Itse synnytyksestä, kun siihen lupasin palata..

Käytiin röntgenissä ti 2.1. toteamassa että viisi vetskaria löytyy, kooltaan ihan normaaleja. Lämpöpiikki meni tuolloin 2.1. joten jännäsin ehditäänkö illan röntgeniin vai onko tämä joku syöksysynnytys kuten mummollaan aikoinaan.
Tiistain aikana Sunny petasi jonkin verran, puuskutteli tuskissaan ja nukkui. Ruoka ei maistunut ja ulkona rampattiin tiheään. Arvelin että yöllä voisi tapahtua, mutta ehei..

Keskiviikkona n.12:30 meni vedet. Kovin voimakkaita ponnistuksia ei alkuun näkynyt, petaamista vain. Vain vähän ennen ekan pennut syntymää alkoi voimakkaammat ponnistukset ja ekaa pentua tehtiin "kauan", maskillinen soopeli narttu syntyi klo 16:23. Kuvittelin että eka on iso, koska se kesti ja kesti mutta painoa oli "vain" 225g. Pentu plopsahti maailmaan mamman seistessä, erikoinen asento. Hyvin Sunny aloitti putsauksen ja hoitamisen, napanuorankin katkoi itse. Itse autoin sen verran että rikoin kalvon kuonon edestä.

Toista pentua odoteltiin taas, ponnistuksia ihan muutama ja 249g musta uros syntyi 17:09.

Kolmatta pentua odoteltiin myös. Vaan ei näyttänyt Sunnyllä olevan kiire mihinkään, nukkui välillä ja oli hyvin rauhallinen. Kahta ekaa se ei huolinut tässä vaiheessa vielä tissille vaan siirtyi kauemmas vaan, katseli niitä vähän epäuskoisella ilmeellä kummastellen. Vaan kyllä äidinvaistot siinä heräsi ja ipanatkin saivat maitoa. Ensikertalainen oli vähän hämmästynyt tilanteesta vain.
Kolmas pentu 178g ruskea narttu syntyi 19:33, taas hyvin niukoilla ponnistuksilla. Melko eleetön synnytys, ne vaan plopsahti ulos.

Samalla hitaalla mutta rauhallisella kaavalla eteni loppusynnytyskin. Sunny nukkui lähes kaikki välit, ei vuotanut mitään missään vaiheessa ja toimi muuten omatoimisesti, mutta itse autoin osalla kalvojen kanssa että saavat happea, muun sai mamma itse hoidella "alusta loppuun".
Neljäs pentu oli musta narttu 215g, joskin musta se ei ollut enää seuraavana päivänä kun hännänalunen paljasti ruskean värin. Nyttemmin se on soopeli, tumma vielä mutta vaalenee..

Viiden pentu oli pienen pieni kirppunen, vain 138g, musta narttu joka myöskin vaihtoi väriä seuraavana päivänä :D Soopeli sekin, kuka noita hännänalusia muistaa heti synnyttyä tutkia.. Kaksi vikaa syntyivät ilman kalvoja tai ne oli rikkoutuneet juuri synnytyksen hetkellä, ne oli vetäneet nestettä henkeen ja teettivät kuivaustyötä mutta kumpikin oli kokoajan virkeä ja kuivauksessa lähti hyvä ääni ilmoille.

Nyt kun ikää on 1 viikko, on painot nousseet seuraavasti, aamu punnituksen tulokset:
Maskillinen narttu 420g (+195g syntymästä)
Musta uros 444g (+195g)
Ruskea narttu 360g (+182g)
Isotumma eli soopeli narttu 379g (+164g)
Pikkutumma eli soopeli narttu 268g (+130g)

Joten kyllä ne kasvaa, pikkuisinkin on sinnikäs, kasvaa omalla käyrällään vain :)

Alla pari kuvaa ikää 1vrk ja alemapana 1 viikko

Maskillinen narttu

Musta uros

Ruskea narttu

Isotumma (soopeli) narttu

Pikkutumma (soopeli) narttu

1 viikkoa

Maskillinen narttu

Musta uros

Ruskea narttu

Isotumma (soopeli) narttu

Pikkutumma (soopeli) narttu

 Koko kasa 1 viikkoa ja pari kuvaa tyytyväisen oloisesta äitistä :)