lauantai 26. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta 2016 !

Koska vietin joulun ajan toisaalla, tulee blogiinkin toivotukset myöhässä. Mutta Uuken ensimmäinen joulu ainoana koirana taloudessa sujui hyvin. 

Toivotamme punavalkoisin merkein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016 kaikille!


Sain kivoja tervehdyksiä kasvateilta pitkin joulun aikaa, kiitos kaikille niistä! Kuvat on aina kivoja katsella. Toivottavasti kaikki oli olleet tarpeeksi kilttejä saadakseen lahjoja ;)

Perinteistä poiketen en tee katsausta menneeseen vuoteen enkä aseta tavoitteita tulevalle vuodelle. Toivon kaikista eniten terveyttä kaikille, tuloksista viis! Toivon myös että saisimme Dischile's tiimiin lisäystä pentujen merkeissä, aika näyttää toteutuuko se toive ensi vuonna..